lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kertausta kesällä 2019: Mitä väriä tarjota ensin?

Millä värillä avataan?


Tasaisella 15-17 ap. kädellä avataan 1NT, tasaisella 21-22 ap. 2NT. Vahvoilla käsillä 2C, alle 12 pisteen käsillä passataan. Muussa tapauksessa avaustarjous on yksi väriä.

Jos yksi väri on muita pidempi, avataan sillä värillä.

Jos on kaksi tai useampia neljän kortin värejä, avataan alimmalla niistä. Tämä sen vuoksi, että tällöin on toisinaan mahdollista tarjota toinenkin väri yhden tasolla. Tai mikä vielä parempaa, voi tukea partnerin väriä aikaisessa vaiheessa.

Jos on kaksi viiden kortin väriä, avataan ylemmällä.  Tämä erityisesti sen vuoksi, että tällöin hyvin usein valttiväriksi lopulta tulee jompikumpi sinun väreistäsi. Kun tarjoat myöhemmin toista väriästi, partneri voi tarjota ensin tarjoamaasi väriä samalla tasolla, mikäli hänellä ei ole lisävoimaa.

Tätä epätasaisemmista jaoista kirjoitan joskus toiste.


Mitä väriä vastaaja tarjoaa ensin?


Ensisijaisesti vastaaja korottaa avaajan yläväriä, mikäli hänellä sattuu olemaan tuki. Muulloin hän tarjoaa pisintä väriään. Poikkeuksena tilanne, missä vastaajalla on 6-9 pistettä eikä hän voi tarjota pisintä väriään yhden tasolla.  Tässä tapauksessa vastaaja tarjoaa joko lyhyempää (neljän kortin) yläväriään, korottaa avaajan alaväriä tai tarjoaa 1 NT.

Jos vastaajalla on kaksi viiden kortin väriä, hän tarjoaa ylempää ensin. Jälleen, jos hänellä on 6-9 pistettä, hän silti tarjoaa 1NT, mikäli ei voi tarjota tätä väriä yhden tasolla.

Jos vastaajalla on kaksi tai useampia neljän kortin värejä, hän tarjoaa sitä väriä, mitä hän voi tarjota edullisimmin. Ja yhä edelleen, mikäli hänellä on 6-9 pistettä, hän joko korottaa avaajan alaväriä tai tarjoaa 1NT, mikäli ei voi tarjota omaa väriään yhden tasolla.

Huomaa, että vastaaja tarjoaa oman neljän kortin ylävärinsä yhden tasolla, mikäli mahdollista. Myös silloin, kun hänen pidempi värinsä on avaajan alaväri.

Välitarjoajana vaihtoehdoista ja tapauksista, missä vastustaja tarjoaa jotain ennen vastaajaa, kirjoitan joskus toiste.




Esimerkkejä

Partnerisi avaa 1D (tai 1H) ja sinulla on



Ensimmäisellä kädellä tarjoat 2C ja varaudut tekemään reversetarjouksen tarjoamalla seuraavaksi 2S tai 3S. Huomaa, että partneri ei voi minimikädellä itse tarjota pataa, sillä se lupaisi 17 pistettä.  

Toisella kädellä tarjoat molemmissa tapauksissa tyynesti 1S. Vaikka pisteitä on hirmuisesti ja avauväriin on tukikin, ei ole mitään kiirettä.

Kolmannella kädellä tarjoat  molemmissa tapauksisa 1S. Vaikka jälkimmäisessä tapauksessa on valttituki, on hyödyllistä tietää, onko avaajan avausväri pitkä vai onko hänellä mahdollisesti patavärikin.

Neljäs käsi on kinkkisempi. Avaukseen 1D on melko turvallista tarjota 2C ja tarjota myöhemmin pataa. Avaukseen 1H on parempi tarjota 1S, sillä singleton partnerin avausväristä ei ole plussaa, vaan miinusta.

Esimerkkijako:







Avaat idän korteilla 1C ja partneri tarjoaa 1H. Vaikka sinulla ei ole patapitoa, on viisainta tarjota 1NT. Partneri tarjoaa 2D, mikä kertoo vähintään neljän kortin ruudun lisäksi vähintään viiden kortin hertan, koska 4-4 –väreillä hän oliksi tarjonnut ensin ruutua. Kuuliaisesti kerrot herttatukesi tarjoamalla 2H, mihin tarjoussarja päättyy.

Pohjoinen lähtee pataseiskalla ja levität kortit pöydälle. Partneri pelaa pöydästä rouvan ja ottaa etelän patakuninkaan yli ässällä. Sen jälkeen hän pelaa herttakuninkaan ja lisää herttaa pöydän ässälle. Partnerisi pelaa itsensä ulos padalla. Pohjoinen ottaa etelän pataysin yli kympillä ja pelaa kaksi kierrosta valttia ja partnerisi sakaa pöydästä ristin. Pohjoinen jatkaa pataa ja partnerisi varastaa ja jatkaa ristikahdeksikolla: pohjoiselta ysi, pöydästä kuningas ja etelältä ässä. Etelä jatkaa ristiä pohjoisen rouvalle. Pohjoinen ottaa patansa, ja joudut sakaamaan toiseksi viimeisen ristin pois. Viimeisessä tikissä etelä saa tikin kasvaneella ristinelosella, jolle partnerisi sakaa pöydästä ruutuässän. Neljä tikkiä, neljä pietiä. Kerrot partnerillesi, että pelinviennissä on ehkä hieman hienosäätämistä. (Oikeasti ajattelet, että kouluttamaton apinakin pelaisi paremmin.)

Koko jako;

Nyt on sinun vuorosi. Patarouva ensimmäiseen tikkiin ja pataa takaisin on aivan järkevä aloitus. Myös pohjoinen olettaa, että pelinviejä pelaa järkevästi. Jos pelinviejällä olisi myös AQxxx valtista, hän ilman muuta pelaisi ensin valttia ja leikkaisi ruutua. Koska hän ei tee niin, partnerin ainoa hertta on kuvakortti. Siksi hän voi turvallisesti kääntää herttakolmosen. Pataa hän ei käännä, sillä hän tietää, että pelinviejällä on vain kaksi korttia pataa. (Koska etelä tietenkin näytti toiseen tikkiin pituutta pelaamalla yhdeksikön.)

Pelaat siis pöydästä pienen ja etelältä tulee rouva. Ethän ottanut tikkiä? Voit aivan hyvin laistaa yhden kierroksen siltä varalta, että valtti istuu 4-1. Jos valtti istuu 3-2, sinulla on helpot neljä valttitikkiä ja ruudusta voit toivoa saavasi kolme tikkiä ja kotipelin. Jos etelällä on neljän kortin hertta, hän ei voi kääntää sitä menettämättä toista valttitikkiään. Jos taas pohjoisella on neljän kortin hertta, ei etelällä ole herttaa, mitä kääntää tässä vaiheessa. Nyt etelä on kiinni herttarouvalla ja joutuu kääntämään alaväriä tai pataa kaksoisrenonssiin. Ristin kääntäminen antaa varmasti tikin pelinviejälle, joten etelä kääntää pienen ruudun.

Otat pohjoisen ruutukuninkaan ässällä ja pysähdyt miettimään. Etelä ei kääntänyt lisää valttia eikä ristiä, joten epäilet, että valtti istuu vinossa ja etelällä on ristiässä. Ennen kuin kasvatat ruutujasi, otat herttakuninkaan ja odotetusti etelä sakaa padan. Etelä ei voi sakata ruutua eikä ristiä, sillä silloin voit kasvattaa siitä väristä ylimääräisen tikin. Pelaat kuitenkin ruutua sotamiestä kohti. Pohjoinen sakaa ristin ja etelä laistaa.


Tilanne on:



Olet menettänyt kaksi tikkiä ja teit mitä tahansa, niin menetät vielä ainakin neljä tikkiä. Voit onnitella vastustajia tarkasta puolustuksesta. (Sen sijaan kohteliaasti jätät huomauttamatta, että etelällä olisi ollut kaksi tilaisuutta ilmaisukahdentaa ja saada enemmän pisteitä 2S sitoumuksesta.)

Huomasitko, että jos pelinviejä unohtaa kokeilla ensimmäistä tikkiä patarouvalla, on etelä laskutehtävän edessä. Lähtökortti on mitä ilmeisemmin värin neljänneksi suurin ja 11-säännön mukaisesti pöydässä, itsellä ja pelinviejällä on yhteensä 11-7 eli neljä seiskaa suurempaa korttia. Yksi niistä on siis pelinviejällä ja se on ässä. Jos ässä olisi partnerilla, hän olisi lähtenyt sillä. Tässä tapauksessa etelä voi rauhassa tunnustaa kakkosella ja seiska ajaa pelinviejän ässän alas.

edit: lisätty esimerkkijako 17.6.2019

Juha Ristioja 15.6.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti