Luonnollinen tarjousjärjestelmä, Joensuu (pitkä versio)
Versio 1.1.
7.3.2020 Lisätty lähtökorttisääntöjä
Tässä esitelty tarjousjärjestelmä perustuu Kauko Koistisen kurssikirjaan. Muutokset eivät ole parannuksia, vaan tehty mieltymysteni mukaan. Tähän samaan postaukseen ilmestyvät lisäykset ja muutokset sekä linkki pidempään versioon. Listaus muutoksista ja lisäyksistä tulee loppuun, tieto viimeisestä tähän alkuun.
Juha Ristioja 23.6.2019
Yleistä:
Pisteet merkitty jakopisteineen, jos kyseessä on väritarjous. Sangitarjouksissa ilman jakopisteitä. Jakaumaa esitettäessä pata ensin; Esim. 5431 tarkoittaa 5 pataa, 4 herttaa, 3 ruutua ja yksi risti. Sekä avaaja että vastaaja tarjoavat pisintä väriä ensin. Yhtä pitkistä viiden kortin väreistä ensin ylempää väriä. Neljän kortin väreistä ensin alinta väriä. Poikkeukset: Avaaja avaa viiden kortin ylävärillä, vaikka hänellä olisi pidempi alaväri. Vastaaja tarjoaa yhden tasolla neljän kortin ylävärin ennen pidempää alaväriä, mikäli hänellä on korkeintaan 10 pistettä.
Koistisen kirjasta poiketen täyspeliin 3NT tai 4H/S pyritään vähintään 25 eikä 26 pisteellä. Sen sijaan tarjottavien värien laatuun kiinnitetään enemmän huomiota.
Kilpailevissa tarjoussarjoissa tarjoajan ensimmäinen väri on aina vähintään 5 korttia ja kahdennukset ovat melkein aina ilmaisukahdennuksia, ellei tarjoussarjassa ole maalattu kolmea tai neljää eri väriä.
Lisää käden arvioimisesta:
1) Partnerin ensimmäisenä tarjoamasta väristä ei lasketa jakopisteitä.
2) Rajatapauksissa ratkaisevat tarjottavan värin laatu ja kontrollikorttien (ässien ja kuninkaiden) määrä. Esimerkiksi 12 pisteellä passataan avaajana, mikäli avausväri olisi vaikkapa J843
X = mikä tahansa väri
KV = kierrosvaatimus
TPV = täyspelivaatimus
Vaihtoehtoiset menetelmät kursiivilla, nimettynä lihavoituna ja lisähuomautuksella ”käyttö sovittava erikseen”.
AVAUKSET
Koistisen kirjasta poiketen avaus yksi väriä voidaan tehdä 12 pisteellä, mutta 12-13 pisteellä vaaditaan kelvollinen avausväri. Avaukset 2D/H/S voidaan tehdä myös 11 arvopisteellä, mutta ylärajalla varsinkin ylävärillä useimmiten parempi avaustarjous on 1 väriä. Ehkäisytarjoukset neljän tasolla voidaan tehdä myös seitsemän kortin värillä. Lisäksi avaus 1NT voi sisältää viiden kortin ylävärin.
1C/1D/1H/1S 12-21. väh. neljän kortin väri. Viiden kortin väreistä ja pidemmistä avataan ylimmällä. Neljän kortin väreistä alimmalla.
1NT 15-17, voi sisältää 5 kortin ylävärin
2C Vahva. TPV tai 23-24 ap. tasainen.
2D/2H/2S 6-11ap. 6 kortin väri.
2NT 21-22 ap. Tasainen, Ei 5 kortin yläväriä
3C/D/H/S 1) Ehkäisytarjous 1-2-3 -säännön mukaan, vähintään
seitsemän korttia.
2) Neljännestä kädestä lupaa yhdeksän tikkiä.
4C/D/H/S 1-2-3 -säännön mukainen ehkäisy, Hyvä vähintään 7 kortin väri.
AVAUS 1C/D/H/S 12-21 p. Vähintään neljä korttia
Vastaukset: Avaajan lisätarjous.
Jos avaaja voi tarjota toisella kierroksella ylävärinsä, on se tarjottava, ellei vastaaja ole kyseistä väriä ehtinyt kieltää. (huomaa kuitenkin reversen vaatimukset)
1X (1-yli-yhden) 6+, 4k+, KV
1X 4k+
uusi väri, 12-21, KV
1NT
12-16, ei sopivampaa tarjottavaa
2X (avausväri) 12-16 6k+
2X korotus, 12-16, ei
mahdollisuutta tarjota (muuta) yläväriä
2X (uusi alempi väri) 12-16 4k
2X (uusi ylempi väri) 17+ 4k. KV
2NT 18-19ap tas.
3X (avausväri) 17-19 6k+
3D korotus 17-19, ei neljän kortin
yläväriä
3H/S korotus 17-19,
4H/S korotus 19-21
1NT 6-9 (10), kieltää neljän kortin värit, jotka voisi tarjota yhden tasolla.
Pass
12-16 tasaisehko
2X
avausväri 12-16 6k+
2X (uusi alempi väri) 12-16 4k
2X (uusi ylempi väri) 17+ 4k. KV
3X
avausväri 17-19 6k+
2C/D (2-yli yhden) 10+, (2-3)4k+ KV, voi sisältää tuen yläväriin täyspelivoimalla
2X
avausväri 12-14 (5)6k+
2X (uusi alempi väri) 12-15 4k, KV
2X (uusi ylempi väri) 15+ 4k. TPV
2NT 12-15 ap tasainehko
3X (korotus) 12-14 4k+
3X
avausväri 15+ 6k+, TPV
4H/S
(korotus) 15-19 4+k
3NT
15-18 ap. tasaisehko. ei sopivampaa tarjousta
2H (2-yli-yhden)
10+, 5k+ 2S 5+k 12-15
2NT 12-15 ap tasainehko
3C/D
15+, 4k.
3H
(korotus) 12-14, 3k+
3S 15+
6k+, TPV
4H 15-19
3+k
3NT
15-18 ap. tasaisehko. ei sopivampaa tarjousta
2X (korotus) 6-9 4k+, kieltää neljän kortin värit, jotka voisi tarjota yhden tasolla.
Pass
12-16
2D/H/S/3C/D/H( yksinkertainen hyppy) 6+k. 0-7p.
2NT 10-12, tasainen, kieltää neljän kortin ylävärit.
pass
12-13 ap
3NT
13-19, ei sopivampaa tarjousta
3C/D (korotus) 10-12, 4k+, kieltää neljän kortin ylävärit
3H/S (korotus)
10-12, 4k+
3NT 13-14 tasainen, kieltää neljän kortin ylävärit.
Stenberg-Joensuu
(käyttö sovittava erikseen)
Avauksiin
1H/S:
2C
10+, (3)4k+ KV
2D
10+, 4k+, KV
2NT
13+ 4k. tuki avausväriin TPV
3C/D 16+
vähintään Qxx värissä
3H/S (avausväri) 12-15, 4-5k
3H/S (toinen väri) 16+ vähintään Qxx värissä
3NT 15-18, huono avausväri
(korkeintaan QTxxx)
4X (toinen väri) singleton tai renonssi, 15+
4H/S (avausväri) 12-15 6+k.
Vastustajien sekaannuttua:
- Vastaajan kahdennukset ilmaisuja 3D saakka. Sen jälkeen optionaalisia.
- Vastaajan vastakahdennus on vahva tarjous. "Joko tarjotaan oma täyspeli tai puolustetaan vastustajien
kahdennettua sitoumusta."
- Vastustajien värin tarjoaminen on TPV ja siihen vastataan tarjoamalla
kahden tasolla ensisijaisesti jakoa ja
kolmen tasolla pitoa.
AVAUS 1NT 15-17, tasainen, voi sisältää viiden kortin ylävärin
Vastaukset:
Pass 0-7(8)
2C 1) Pysäytys vastaukseen 2D/H/S (0-8)
2) 8p+, 4+k H/S tai 5+k C/D
2D Ei 4-5k yläväriä
2H 4-5 k (4-4 -yläväreillä tarjotaan 2H)
2S 4-5 k
2D/H/S 5+k, 0-8p. pysäytys (jos vihollinen tarjonnut väliin niin heikko inviitti)
2NT 8-9 ap. Tasaisehko käsi, ei neljän tai viiden kortin yläväriä.
3H/S 10p+, 5k+ TPV
3NT 10-14 ap. tas.
4H/S 10-14 p, 6+k.
4 NT 15-16 ap. tas.
AVAUS 2C, 23-24ap tasainen tai TPV
Negatiivinen vastaus (2D) melkein poikkeuksetta kieltää kuninkaat tai ässät. Positiivinen vastaus
taas melkein poikkeuksetta sisältää ainakin yhden ässän tai kuninkaan.
Sekä vastaajan että avaajan ensimmäinen väri on vähintään viiden kortin.
Vastaukset:
2D 0-7p,
2H/S 5+, 5k+,
2NT 5ap+, ei viiden kortin värejä
3C/D 5+ 5k+
3H/S 10+ 6+k hyvä väri.
3NT 6-9 ap. tasainen, ei 4 kortin yläväriä
Jos vastustajat häiritsevät:
Kaikki kahdennukset ovat rankaisuja
Pass on vaatimus ja ehdottaa rankaisemista
Uudet värit 5k+
Sangitarjous lupaa pidon.
AVAUKSET 2D,2H,2S 6-11 pistettä 6 kortin väri
Uusi väri 14+ pistettä, 5+ korttia, hyvä väri, KV
2NT kysyy, 14+ 3 avausväriä, minimi
Jotain muuta maksimi ja kuvailee kättä, TPV
3D/H/S (korotus) 3 korttia, 0-13 pistettä
4D/H/S (korotus) 4 korttia 0-13 pistettä
5D (korotus) 5 korttia
AVAUS 2NT 21-22ap tas.
Vastaukset:
pass 0-4
3C Baron (pyytää avaajaa tarjoamaan 4 kortin värejä alhaalta päin) 4+, 4 kortin yläväri, TPV
3D 0-3p 5k+ yläväri (Flint)
3H OK
pass 5 kortin hertta
3S 5 kortin pata
3H/S 5k. väri, 4+, TPV
3NT ei tukea
4H/S tuki
3NT 4-11 ap. tas.
4NT 11-14 ap. tas.
AVAUKSET 3C/D/H/S
1) Ehkäisy 1-2-3 -säännön mukaan
2) Neljännestä kädestä lupaa 9 tikkiä
PUOLUSTUSTARJOAMINEN
Välitarjous yhden tasolla 10-16, kahden tasolla 12-16(17). Kunnollinen 5 kortin väri. Jatkot luonnollisia, vastustajan väri TPV, uusi väri vaatimus, korotukset luonnollisia, hyppykorotus inviitti
Välitarjous 1D/H/S
jatkaja:
1X 6+ 5k , KV
1NT 9-12ap. pito vastustajan
väristä, ei tukea partnerin yläväriin
2X (uusi väri) 10p.- 5+k, KV
2X (vastustajan
väri) kysyy pitoa tai lisänformaatiota, TPV
2NT 13-14ap. pito
vastustajan väristä, ei tukea partnerin yläväriin
korotukset 2X 7-10,
3X 11-14 4H/S 14-16p
Välitarjous 2C/D/H/S
jatkaja:
2X (uusi väri) 10p.+
5k , KV
2X (vastustajan väri)
kysyy pitoa tai lisänformaatiota, TPV
2NT 10-13ap, pito
vastustajan väristä, ei tukea partnerin yläväriin
korotukset 3X 10-12
4H/S 14-16
Hyppyvälitarjous 2D,2H,2S 6-11 pistettä 6 kortin väri
Uusi väri 15+, 5+ korttia, hyvä väri
Vastustajan väri 15+. kysyy pitoa
2NT 14-18 ap pito
3D/H/S (korotus) 3 korttia, 0-14
4D/H/S (korotus) 4 korttia 0-14
5D (korotus) 5 korttia
Vahvan 2C puolustus (käyttö sovittava erikseen)
Kandennus lupaa 6-11ap ja kuuden kortin ristin
2/3/4 väriä kuten vastaavat avaukset
X/2D/H/S 3X (korotus) 3k.
4X (korotus) 4k.
5X (korotus) 5k.
uusi väri 7k+
VAATIMUSTARJOUKSISTA
Kun oma puoli on avannut:
Vastaajan uusi väri yhden tai kahden tasolla on KV, myös vastustajien häirittyä.
Vastaajan uusi väri kolmen tasolla on TPV, myös vastustajien häirittyä.
Kaksi-yli-yhden eli vastaajan hyppäämätön tarjous häiritsemättömässä sarjassa on vaatimus
tarjoukseen 2 avausväriä saakka.
Vastustajan värin tarjoaminen kahden tai kolmen tasolla on TPV ja pyytää ensisijaisesti tarjoamaan 2NT/3NT, mikäli pito vastustajan väristä löytyy.
LÄHTÖKORTTISÄÄNTÖJÄ
AK(x), KQ(x), KJT(x),
QT9(x), xx, xxx
11-sääntö (neljän
kortin tai pidemmästä väristä neljänneksi suurimalla)
PUOLUSTUKSEN MERKINANNOT
Voimamerkinanto pieni pyytää. Pituusmerkinanto pieni-parillinen.
Lähtökorttiin näytetään ensijaisesti voimaa, toissijaisesti lavinthal tai pituus.
Pelinviejän pelatessa väriä näytetään ensisijaisesti pituutta.
Ensimäinen sakaus italialainen.
Lisäykset ja muutokset:
24.6.2019 Lisätty Joensuu-Stenberg ja hienosäädetty 1X-2C/D -vastauksia
26.8.2019 Lisätty merkinannot.
7.3.2020 Lisätty lähtökorttisääntöjä